Katso jäsenet

Suomalais-Eestiläiseen kauppayhdistykseen kuuluu yli 100 yritysjäsentä. Lisätietoja.


Kauppa Viron kanssa kääntynyt selvästi alijäämäiseksi
Osuus kokonaisviennistä pudonnut kahden prosentin tuntumaan


Suomen kauppa Viron kanssa oli suurimman osan viime vuosikymmenestä vahvasti ylijäämäistä. Enimmillään ylijäämää kertyi vuosina 2006 ja 2007 puoli miljardia euroa vuodessa. Vuoden 2009 taantuman aikana vienti supistui huomattavasti tuontia jyrkemmin, ja kauppa kääntyi alijäämäiseksi. Vaje on sen jälkeen yhä kasvanut, ja viime vuoden tammi-lokakuussa vajetta syntyi jo 259 miljoonaa euroa.

Viennin arvo oli tammi-lokakuussa miljardi euroa eli yhdeksän prosenttia enemmän kuin vuoden 2010 vastaavana ajanjaksona. Tuonti kasvoi samaan aikaan neljänneksen ja kohosi lähes 1,3 miljardiin euroon.

Viron osuus Suomen kokonaisviennistä on laskenut viime vuosikymmenen puolivälin vajaasta kolmesta prosentista viime vuosina kahden prosentin paikkeille. Osuus koko tuonnista on heilahdellut kahden ja kolmen prosentin välillä. Tammi-lokakuussa osuus oli 2,6 prosenttia. Näillä osuuksilla Viro oli 13:nneksi tärkein vientimaa ja 11:nneksi tärkein tuontimaa. Baltian maista se on selvästi suurin. Kauppavaihto sekä Latvian että Liettuan kanssa jää neljäsosaan Viron kanssa käydystä kaupasta.

Suomen ja Viron välinen kauppa; katsaus kokonaisuudessaan liitetauluineen

Tiedustelut:
Matti Heiniemi p. 040 332 1845
Christina Telasuo p. 040 332 1828
Sähköposti: etunimi.sukunimi(at)tulli.fi

© Suomalais-Eestiläinen kauppayhdistys r.y